icon.pngTweener on yksi suosituimmista animointiin käytetyistä “moottoreista”. Myös dokumentaatio on kattava. Kuulun itsekin Tweenerin kannattajajoukkouhin. Tai ainakin tähän päivään asti…

Alkuperäinen syy Tweenerin ja TweenLiten valinnan välillä oli suhteellisen intuitiivinen eikä perustunut mihinkään faktaan. Oikeastaan tein päätökseni nimen perusteella. Uskoisin, että moni muukin on toiminut saman kriteerin pohjalta.

TweenLite nimenä antaa vaikutelman, että sen toiminnot eivät ole kovin kattavia. Asia on aivan päinvastainen. Nimi viittaa nimenomaan sen painoon, ei ominaisuuksiin (TweenLite 2k, Tweener 10k). Ja nopealla katsauksella sen ominaisuudet ovat vähintään yhtä kattavat kuin Tweenerilläkin.

Lisäksi TweenBencherin testin mukaan TweenLite on huomattavasti suorituskykyisempi Tweeneriin verrattuna. Alla tulokset.

Benchmark tulokset


Tweener
Read more

test.pngMoses Guneshin TweenBencher on oiva apuväline AS3 Tweener luokkien vahvuuksien ja heikkouksien vertailuun. Myös TweenLiten kehittäjä Jack Doyle on julkaissut sivuillaan samansuuntaisen testerin.

yleistäLee Brimelow laukaisi uuden vuoden 2008 käyntiin luomalla gotoandlearn.com:n nahkan. Ulkoasu on todella muuttunut sitten viimeversion ja uudella sivustolla videoiden selaaminen on paljon yksinkertaisempaa.

yleistäPapervision3D:n uusin versio tekee tuloaan. Viime kuukausien aikana myös monet mediat ovat kiinnostuneet 3D moottorista. Tässä luettavaa ja katsottavaa:

yleistäVanha teema (Strawberry killer) sai eilen kyytiä, koska se ei oikein enää vastannut tarpeita. Vanhan korvaa nykyään Blue Zinfandel, joka on Brian Gardnerin käsialaa. Tällä siis mennään :) .

TalviKyllä vain. Lehdestä käännetään esiin uusi sivu tämän kuun puolivälissä, kun koittaa muutto Helsinkiin. Ja toisen kerran käännetään sivua kun aloitan uudet työt elokuun alussa Talvi Digitalilla. Takana on reilut kaksi vuotta antoisaa puuhastelua toiminimellä. Tuona aikana olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, kohdannut pienempää ja suurempaa stressiä, tehnyt duunia päivisin ja välillä öisin… ja hauskaa on ollut. Nyt tuli kuitenkin aika kokeilla sitten palkkaduunin suomia etuja.

www.talvi.fi

yleistäJiihaa! Vihdoinkin se tapahtui. Hirviörokkarit jyräsivät tiensä hupulle murskapisteillä… ja tyylillä. Voiton lisäksi on myös varmaa, että tämä voitto jää viisuhistoriaan merkittävänä spektaakkelina. Ja hyvä niin. Kun voitetaan, niin tehdään se sitten näyttävästi. Nyt saadaan antaa epäileville kylmä suihku niskaan. Ja jos jotakuta hävettää Suomen edustajan ulkonäkö/biisi, niin sehän ei ole meiltä muilta pois. HYVÄ LORDI.

yleistäSuora lainaus Apukeittiön sivulta:

Geoff Stearnsin FlashObject muutti nimensä SWFObjectiksi Adoben painostuksesta. Sanaa “Flash” ei saa käyttää ohjelmistojen ja sovellusten nimissä muut kuin Adobe. Lisäksi Adobe käyttää saitillaan samaa SWFObjectia Flash-elementtien upottamiseen.

So, SWFObject it is.

yleistäWindowsin turvapäivitys aiheuttaa ongelmia monille sovelluksille. Virhetilat saattavat näkyä Windowsissa, Internet Explorerissa ja Officessakin. Lue lisää täältä.

Patenttisotkusta koituu ongelmia myös Flash-sovelluksille IE6- selaimissa. Tämä aiheuttaa päänvaivaa monille sivustonhaltijoille. Flash-esitykset latautuvat sivuilla aivan kuten aiemminkin, mutta käyttääkseen sivulla olevaa Flashia, käyttäjän pitää aktivoida esitys ensin klikkaamalla sitä kerran. Tämä on kuitenkin helppo korjata käyttämällä embeddaukseen FlashObjectia. Lue ohjeet suomeksi täältä.

yleistäLue ensimmäinen osa täältä (Opintotuen takaisinperintä).

Jo jonkun aikaa olen pohtinut, tohtiiko tästä vielä lähteä kirjoittelemaan, ettei tulisi nuolaistua ennekuin tipahtaa, mutta annetaan nyt mennä kun aikaa on sen verran kulunut.

Eli helmikuun loppupuolella kirjoittelin “sekaannuksista” opintotukikeskuksen ja KELAn kanssa. Molemmat kun tulkitsevat painettua tekstiä niin kuin parhaaksi näkevät, sillä erotuksella, että opintotukikeskuksessa yritetään auttaa (näin haluan ainakin uskoa) opiskelijaa ja KELAssa kartuttaa valtion kassaa.

Tein siis valituksen opintotuen takaisinperinnästä saatuani siitä ilmoituksen. Jo viikon sisään saapui vastaus valitukseeni, jossa kerrottiin, että en ole esittänyt perusteita, joilla takaisinperintää voitaisiin muuttaa. Vai niin? No, heti seuraava lause kuuluu seuraavasti. “Opintotukeen vaikuttavana tulona otetaan huomioon kaikki kalenterivuoden aikana maksetut pääomatulot ja ansiotulot. Aivan niin. Kalenterivuoden aikana MAKSETUT tulot. Kelan täti ei nyt taida ymmärtää luetun lisäksi edes omaa kirjoitustaan. Kaikki oli nimenomaan kiinni juuri maksuajankohdasta ja siitä tein valituksen.

No, tein valituksen sitten opintotukilautakunnalle ja toistaiseksi ei ole kuulunut mitään. Katson sen hyväksi merkiksi ainakin kun ottaa huomioon kuinka nopeasti ensimmäinen vastaus kolahti postiluukusta sisään. Avopuoliso kertoi myös joskus tehneensä valituksen takaisinperinnästä eikä “myöntävästä” päätöksestä hänelle tehty
mitään ilmoitusta. Eikä sillä että tarvitsisikaan.

Eikä minulla ole mitään valittamista siitä, miten opintotukeen vaikuttavat tulot lasketaan. Olennaista on kuitenkin se, että toimintaperiaate ja ohjeiden “tulkinta” on kaikkialla samanlainen. Vielä parempaa olisi, että ohjeissa ei ole varaa tulkinnalle. Mutta sinne saakka ei varmasti koskaan päästä.

← Previous pageNext page →