FlashFlash 8 löytyy paljon uusi ominaisuuksia, joiden takia kannattaa päivittää uudempaan versioon. Näitä ovat esimerkiksi filtterit ja sekoitustilat (blend), jotka ovat monelle tuttuja PhotoShopista. Tässä muutama oma havainto, jotka liittyvä lähinnä Flashin käyttöliittymään. Parannukset ovat pieniä, mutta suunta on oikea. Ja toisaalta kaikki mikä voi osaltaan nopeuttaa ja mukavoittaa työntekoa, on aina plussaa.

Timeline-paneli

timeline

Kun työskentelee päivittäin saman tiedoston kanssa on hyvä, että tehdyt asetukset jäävät muistiin. Näin ei joka kerta tiedostoa avattaessa tarvitse säätää asetuksia kohdalleen.

Library-paneli

Flash 8 tallentaa Workspacen mukana myös library-panelin paikan ja koon. Itselläni on käytössä kaksi näyttöä ja olen muokannut työtilan niin, että panelit (actions,help,movie explorer ja library) ovat omalla näytöllä. Siksi on mukavaa, että jokainen paneli löytyy valmiiksi omalta paikaltaan.

Library-paneliin on myös tullut pudotusvalikko, josta voi valita tarkasteltavan kirjaston sisällön. Vaikka auki olisi useitakin esityksiä samaan aikaan, yksi library-paneli riittää. Myös useamman kirjastopaneelin käyttö on silti yhä mahdollista.

Väripaletti

varipaletti

Flashin väripaletista voi nyt säätää suoraan värin alphan. Tämäkin pieni uudistus saattaa nopeuttaa työskentelyä muutaman mikrosekunnin verran.

Insert target path-paneli

Kun Flash tiedosto kasvaa ja sisäkkäisiä movieclippejä on useita, tulee helposti kirjoitettua virheellisiä polkuja movieclippien viittauksissa. Tällaisissa tapauksissa Insert target path-paneli on varsin kätevä.

Vanhemmissa Flasheissa panelia vaivasi kuitenkin ärstyttävä bugi. Panelia venytettäessä varsinainen sisältöosa ei reagoinut skaalaukseen. Flash MX 2004:ssa skaalauksen sai toimimaan vain skaalaamalla ensin panelin haluamansa kokoiseksi ja painamalla OK. Tämän jälkeen avaamalla panelin uudestaan, myös sisältöosa oli skaalautunut muun ikkunan mukana.

Share

Comments

Leave a comment